sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

jatkoa mökin tarinaan.....



Lupasin kirjoittaa ja näyttää vielä muutaman kuvan erämaa mökkimme rempasta, ja nyt olisi vuorossa oleskelutilojen ennen ja nyt kuvat. Kuvista 'ennen' tulee hyvin esille se, että paikka oli tehty miehille ja miesten näkökulmasta katsoen. Ja 'jälkeen' kuvista' taas se, että se muutimme mökin meidän käyttöön sopivaksi.

Tämä kuva on oleskelutilasta ennen remppaa. Iso ikkuna, mistä avautuu näkymää terassille ja järvelle.









Sitten kuvat samasta tilasta uudistuksen jälkeen.
Ensin kuva ns lisäosan rakentamisesta. Tämä tehtiin suoraan tuohon terassin päälle. Ikkuna koko hieman pieneni, mutta saimme yhden lisäikkunan antamaan valoa. Kuitenkin sama järvimaisema on näkyvissä.






Seuraavassa kuvassa muori istuu hienoissa emäntä-
saappaissaan samaisessa tilassa. Kuva on vuoden
2011 Pääsiäispäivältä.


Ja sitten toiset kuvat oleskelutilan vastakkaiselta puolelta. 'Ennen ja jälkeen'.
Kuvassa oleva tuoli ja kaappi saivat luvan lähteä kierrätykseen.



Hirvensarvista käytiin keskustelua, lopuksi sovimme, että toiset, eli isommat saavat jäädä, toiset  poistetaan ja ne päätyivät saunan kuistille hyväksi pyyhenaulakoksi.


Mökkihän on pieni, hieman yli 20 neliötä, joten ei siellä kovin paljon huonekaluja voi olla, loppuu liikkumistila. Arkku toimii tavaroiden säilytystilana ja samalla se on istuma- ja nukkumapaikka. Korituolit olivat mielestäni hyvä valinta, ovat hyvät istua ja  kevyet liikutella. Tässäkin osassa ikkuna vaihdettiin isompaan ja saatiin myös oikea tuuletusikkuna.






 Lämmönlähteenä mökillä on Upo-kamiina. Se on tehokas lämmitin, talvellakin mökin lämpö nousee muutamassa tunnissa siedettäväksi! Ja vuorokauden kuluessa hirretkin ovat lämpimät.













Muurikin sai rempassa uuden värin, se on sellaista ns rappausmaalia. Seinän ja muurin väliseen koloon puoliso rakensi käytännöllisen avohyllykön. Seinällä on puinen kuivausteline, juuri sopivan kokoinen  asusteiden kuivaamiseen.



Tässä olivat kuvat tältä kerralta.
Ulkona paistaa aurinko kirkkaasti ja kohta päivä ja yö ovat yhtäpitkät. Mukavaa sunnuntai-iltapäivää teille lukijat.














6 kommenttia:

  1. Kyllä naisen käden jälki muuttaa miehisen mökin kauniiksi.
    Miten ihmeessä työ olette saaneet kaikki nuo rakennus ym.tarvikkeet sinne erämaahan? kenties talvella ja moottorikelkallako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, olemme roudanneet kaikki tavarat joko kantamalla autolta pitkospuita pitkin tai sitten haettu veneellä. Mökki sijaitsee niemen nokassa ja sinne pääsee hyvin myös veneellä porotilan rannasta. Talvella olemme käyttäneet pulkkaa apuna roudaamiseen. Ei meillä ole moottorikelkkaa. Kaikki raskaimmat rakennustarvikkeet (hirsilamellit, villat ja ikkunat) tuotiin veneellä. Ja kahdestaan me ollaan kaikki touhuttu. Viimekesänä vietiin savupiipun suojaksi tehty pellitys. Se oli vähän vaikea, mutta kyllä se perille meni, sekin.

      Poista
  2. Kaunis ja käytännöllinen. Pikkuisen nenänpää vihertää kateudesta:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Mökki on tosiaan pieni ja halusin siihen valoisuutta ja tietenkin myös viihtyisyyttä sekä käytännöllisyyttä. Itse en ole mikään mökki-ihminen, mutta paikka on miehelleni hyvin tärkeä ja teimme nämä muutokset senkin vuoksi, että minäkin siellä viihtyisin.

      Poista
  3. Voi kun ihana piilopirtti teillä. Luin kaikki edelliset postauksetkin. Minulle Lappi on siinä mielessä tärkeä, että olen alunperin kotoisin Rovaniemeltä ja isäni Kittilästä Helpin kylästä, Vanhempani rakensivat isäni kotipaikalle Ounasjokivarteen pienen puolukanpunaisen hirsimökin vuonna 1980. Siellä on tullut monta juhannusta vietettyä. Lapin luonto on niin kaunis.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. Se on totta että Lapin luonto on kaunis ja karu, siinä sen viehätys on, ainakin minulle. Itse naurin mökillä olosta eniten kevät-kesästä, kun jäät sulaa ja luonto herää.

      Poista