keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kevättä jo ilmoissa


Talviloma meni että hurahti, hiihtokilometrejä kertyi yhteensä noin nelisenkymmentä ja tulihan sitä tuijoteltua televisiosta Shotsin kisojakin, muutaman tunnin verran. Ilmat olivat kohtalaiset, jopa aurinkokin näyttäytyi parina päivänä. Pakkasta ja 0-keliä, ihan niinkuin talvella voi olla. Yhtenä iltana olin miniäni ja pojanpoikien kanssa katsomassa Ylläksen Navettagallerialla pidettyä 'Keijujen peijaat' fantasiaesitystä.  Tomas tykkäsi, Matias ei. Tottakait sinä iltana oli sitten se kirein pakkanen, -16 astetta ja tapahtuma oli ulkoilmatapahtuma!
Meinasi mummum varphaat jäätyä.
 Oli mulla mukana myös muutama käsityö, mutta ei ne oikein käteen tarttuneet. Yhtä 'ufoa' kudoin jonkinmatkaa, oli villasukkanen jonka olin aloittanut parisen vuotta sitten, se sukka tuli valmiiksi, mutta paria sille saa taas odotella....
Pari kirjaa lomallani luin, toinen niistä oli Pauliina Rauhalan kirjoittama 'Taivaslaulu' ja toinen pokkaridekkari. Että sellainen lomanen.
Sain kudottua kangaspuissani olevan loimen loppuun, töiden viimeistely on menossa, eli kuvia ei vielä ole. Tässä kuitenkin kuva yhdestä kudonnaisestani, viime kesän satoa.

Kysymyksessä on kauppakassi, materiaaleina olen käyttänyt pellavaa ja juuttia. Kassissa on vuori, minkä voi sulkea nyörillä.
Kevättä on jo melkoisesti ilmassa, talitintit tisrskuttelee ja varikset ovat alkaneet parveilemaan, kyllä se kevättä tietää. Mukavaa helmikuun loppua ja kevään alkua teille kaikille lukijoille ja antoisia käsityöhetkiä itse kullekin.

torstai 13. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää




 Pääkaupunkiseudun hiihtolomalaiset ovat tulossa kohti pohjoista mummulaa ja täällä tietenkin odottelemme heitä jo malttamattomana. Lauantaina jatkamme yhdessä kohti Yllästuntunturia, osa meistä hiihtelee perinteisellä tavalla, osa laskettelee, osa kävelee ja osa katselee Shotsin kanavaa!!
Sääenneusteiden mukaan luvassa on kohtalaiset ulkoiluilmat.

Huomenna, eli perjantaina, on pieni pajapuotini avoinna ja kun on ystävänpäivä, niin tarjolla on tietenkin käsitöitäni ystävälliseen hintaan sekä pieniä ystävänkarkkeja.



Tämän kuvan kera haluan toivottaa teille kaikille lukijoilleni Hyvää Ystävänpäivää.


 



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

hymyä huuleen


Kiitos kommenteistanne ja tervetuloa uusi jäsen lukijakuntaani.

Luen aamuisin postiivareiden aamiaistarjotinta ja tänään siellä oli seuraava 'lasten suusta' tapahtuma. Minun on ihan pakko jakaa se, toivottavasti teillekin tulee hymy huulille.

"Olin ekaluokkalaiseni kanssa kaupassa. Hän käveli jalat ristissä, pyllyä keikutellen. Utelin onko hänellä pissahätä vai pissat housussa? Hän vastasi jämäkän kieltävästi. Kun halusin edelleen tietää miksi hän kävelee niin oudosti, tuli kuuluva vastaus: ”Naiset ruukaa kävellä näin!”

Se siitä sitten, hyvää torstai-päivää meille kaikille. Hiihtolatu houkuttelee myös tänään minua.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Helmikuun hektisiä hetkiä

Ja taas on helmikuu? Vastahan se oli vuosi sitten. Lunta olemme saaneet jo sen verran hyvin, että läheisen Kokkokankaan hiihtolatu on avattu ja on hyvässä kunnossa. Pari-kolme kertaa olen suksia käynyt kokeilemassa ja hyvältähän ne tuntuivat, ihan niinkuin viimetalvenakin. Eilen innostuin kuntoilemaan hieman liikaa, aamupäivällä kävin hiihtämässä 10 km ja iltasella oli Pilates-tunti, missä lihakset oli jo melkoisessa rääkissä. Ja kuten arvaatte, kostautuihan moinen urakoiminen. Istuin loppuillan sohvan nurkassa enkä jaksanut sanoa 'ässääkään'. Missähän vaiheessa sitä ihminen oppii, ettei ole enään ihan parikymppinen?

Kangaspuiden kaide on lyönyt tiuhaan tahtiin ja tässä ohessa olevassa kuvassa on muutama viimeistelemätön työ. Lisänä kuva seinätekstiilisarjasta, mitkä kudoin viime syksynä.
Tänään jatkan istuinalustojen kanssa, sain eilen laitettua loimen kudontavalmiiksi ja nyt eikö kutomaan!
Shotsin kisat ovat alkamassa ja tuotteet tulisi saada valmiiksi ennen kisojen varsinaista alkamista. Olenhan kertonut, että olen melkoinen penkkiurheilija ja seuraan tosi paljon tv:stä tulevia urheilulähetyksiä. Seuraavat viikot tietää, mitä tekee. Olen varannut monta virkkaus-  ja neuletyötä tulevia istuntoja varten.



 katealustoja valmistumassa ja tuossa alemmassa kuvassa
                                       on seinäteksiili, mikä valmistui viime syksynä.
                                         

Heleätä helmikuunalkua teille lukijat