tiistai 18. kesäkuuta 2013

Juhannuksen aikaa

Nyt on hiljaista, kun 'pikkulomalaiset' lähtivät takaisin kotiin. Kyllä hurahti kaksi viikkoa nopeasti, muutaman pienen virkkaustyön ehdin tekemään aamusella, kun pojat olivat vielä untenmailla. Kamerani on muuttunut valikoivaksi ottamieni kuvien suhteen. Osa kuvistani ei millään suostu siirtymään Picasaan ja osa menee tosi näppärästi. Otin nimittäin näistä lomailijoista kuvia ajatuksena, että teen niistä heille kuvakollaasin muistoksi, mutta eipähän onnistunut kaikilta osin, onneksi muutama kuva siirtyi.

Yhtenä iltana kun energia pakotti pojissa ja heillä meni touhut hieman liikaa nujakoinniksi, niin vein heidät taas työhuoneeni puolelle. Siellä jatkettiin ns maton kutomista niin, että luha vain paukkui ja heille tuli kilpa, kumpi pystyy lujempaa luhaa lyömään, joo. Onneksi kangaspuut ovat tukevaa tekoa.


Seuraavaksi annoin heidän kokeilla millaista on keriä lankaa mummulla olevalla  'kerimiskoneella'. Ei ole  vyyhdinpuut ja kerimislaite aikaisemmin saaneet sellaista vauhtia kuin nyt, ja kilpahan siitäkin tuli.




Ja entäpäs se mummun laskukone?  Nauhaa kului metritolkulla, kun oli niin jännää saada se raksuttava ääni aikaan. Aikansahan se kesti ja mielenkiinto lopahti, mutta eipähän enään ollut nujakointiakaan.

Yhtenä päivänä etsin heille ulkoleikkeihin tekemistä ja löysin pajurenkaita (mitä pappa oli joskus vuosia  sitten  punonut heittorenkaikisi) ja hulahularenkaan. Ja niistähän sitä syntyi riemua pitkäksi aikaa, kun yksi pajurengas lensi Salavan oksille ja se piti saada sieltä pois. Lähtihän se ja samalla paljon kuivia oksia, jotka  yhdessä kerättiin pois.
Vaikka nykyajan lapsilla on vaikka miten paljon teknisiä vempaimia, joiden käyttäjinä he ovat taitureita niin myös tällaiset yksinkertaiset jutut ovat todella mukavia. Nokkeluus tulee esille.
Tällaisia hetkiä ja tilanteita meillä oli.

Juhannusta menemme viettämään mökillemme ja tällä kertaa vien mennessäni värjäystarvikkeet ja materiaalit mukanani. Tarkoitus on värjätä lankoja ainakin verihelttaseitikillä, pietaryrteillä, mesiangervolla ja krapilla. Mesiangervon on ns tuoretta materiaalia, muut ovat kuivattuja.  Toivottavasti saan jotakin onnistumaan.

Mukavaa 'Jussin' aikaa

4 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa Jussia siulle sinne pohjoiseen ja odotan innolla minkälaisia värejä sie lankoihin taijot, miulla on pikkusen punapuuta ja meinaan sen keitellä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Ompas sinulla ollut mukavaa seuraa, ei aina helppoa keksiä tekemistä joka huvittais pitempään.. Minulla lapsenlapseni saavat ommella ja askarrella myös käydessään. Hyvää juhannus aikaa

    VastaaPoista
  3. On teillä ollut menoa ja meininkiä, pari viikkoa.
    Kiva olisi sitten juhannuksen jälkeen nähdä värjäämiäsi lankoja.

    Oikein ihanaa juhannusta ja nauti ja lepää ♥

    VastaaPoista
  4. Huh heijaa - sellaista se taitaa olla kun on kilpakumppani - sitä se sitten tosiaan on, sitä kilpailua....meillä kun on vain tämä yksi ainoa lapsi - siis jo aikuinen 18 vee, ei aikanaan ollut kilpailuhenkeä yhtään - mutta ideoita sai keksiä puuhasteluun kyllä - ja juuri sitä se oli, että vaikka oli lelua poikineen, parhaimmat olivat luonnon antimet ja vempeleet...

    VastaaPoista